Radio Helsingin toiminta on ollut uhattuna jo kauan. Se saatiin pelastettua vuonna 2013 kovan kampanjoinnin avulla. Aktiiviset kuuntelijat perustivat esimerkiksi Save Radio Helsinki -fanisivun, jossa oli - ja on yhä - 32 000 jäsentä!
Tosiaan, radiokanavan toiminta sai jatkumoa muutama vuosi sitten onnistuneen pelastuskampanjan avulla. Radio Helsinki onnistui lopulta saamaan uuden omistajan. Tässä vuonna 2013 ilmestynyt nettiartikkeli aiheesta.
![]() |
Tältä näyttää Save Radio Helsinki -sivu |
Radiokanava on ollut velkakierteessä, ja tavoitteena on päästä omilleen tappiollisten vuosien jälkeen.
Nyt somessa liikkuu rahoitus-kampanja, jossa uskollisia kuuntelijoita aktivoidaan ostamaan Radio Helsingin osakkeita, jotta toiminta saisi rahoitusta ja se voisi jatkua. Osakkeet ovat 150€ arvoisia, ja nyt koossa on jo reilut 180 000€! Uskomatonta! Tällä hetkellä asiat näyttävät hyvältä.
"Haemme 'sydämen sijoittajia' eli uusia omistajia kanavan uskollisista kuuntelijoista", kertoo musiikkituottaja Aleksi Pahkala joukkorahoitushankkeesta.Viime vuosi oli tappiollinen, ja nyt yritämme saada taloutemme tasapainoon. Maksamme velkoja ja teemme investointeja. Esimerkiksi nettipuolta on tarkoitus kehittää."

Tässä on aivan mahtava esimerkki siitä, kuinka sosiaalinen media on mukana vaikuttamassa ja tekemässä hyvää! Nämä kampanjat ovat toimineet aktiivisesti somessa, ja ovat todella hyvin esillä! On hienoa seurata uusimpia päivityksiä omalta etusivulta, sitä kuinka kampanjointi etenee ja homma menee oikeaan suuntaan.
Siinä sen näkee: jos on jokin sydämen asia ja kokee vääryyttä tapahtuvan (tässä radiokanavan loppuminen) asioihin voi ja pitääkin vaikuttaa. Yhteisöllisyys on hieno ja voimakas asia somessakin. Save Radio Helsinki!
Ps. Lempikanavani :)
Lähteet:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti